Kuopion Eläinlääkärikeskus Avoinna arkisin klo 8-17 p. 017 266 2266

Kesän riemut & riesat, sekä grilliherkuista

Sinilevä voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen

Mikäli epäilet vedessä olevan sinilevää, älä päästä lemmikkiäsi uimaan leväveteen, sillä noin puolet sinilevistä on myrkyllisiä.

Pahimmassa tapauksessa sinilevämyrkytys voi aiheuttaa henkeä uhkaavan myrkytystilan.

Sinilevätoksiinit voivat aiheuttaa maksavaurion ja keskushermosto-oireita.

Oireina voi olla esimerkiksi ripulia, oksentelua, kuolaamista, heikkoutta, lihastärinää, jäykkyyttä tai halvausoireita.

Mikäli eläin on uinut sinileväpitoisessa vedessä, mutta ei juonut sitä, voi pelkän turkin huolellinen pesu riittää hoidoksi:
Mutta jos eläin on päässyt juomaan vettä, tulee ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin jatko-ohjeita varten.

Hoidosta huolimatta ennuste on varauksellinen, jos potilaalla jo on myrkytyksestä aiheutuvia oireita.
Sinilevämyrkytyksen hoito eläinlääkärillä koostuu oireenmukaisesta tukihoidosta.

Kuvassa kesällä juuri koiran suolistosta leikattu maissintähkä joka oli aiheuttanut suolitukoksen

Kuva on yksi niistä monista tapauksista joita kesän aikana olemme leikanneet.

Maissintähkänpala on tyypillisimpiä vierasesineitä, jotka tukkivat koiran suolen.
Älä siis syötä maissia koirille ja hävitä myös ihmisten grilliherkkujen tähteet niin ettei koira pääse niitä syömään.

Mikäli kyy puree lemmikkiäsi, tilanne vaatii aina eläinlääkärin antamaa hoitoa

Toimita lemmikki pikaisesti pureman jälkeen eläinlääkäriin.

Vältä kuljetuksessa eläimen turhaa liikuttelua, äläkä anna eläimen itse juosta.

Kyytabletteja ei nykyisin suositella käytettävän, paitsi niissä tapauksissa joissa koiran/kissan hengitystiet uhkaavat äkillisesti tukkeutua turvotuksen vuoksi.

Älä anna lemmikille suun kautta nesteitä tai lääkkeitä, mikäli lemmikin tajunta vaikuttaa alentuneelta.

Eläinlääkärissä lemmikin vointi tutkitaan ja tyypillisesti otetaan verinäytteet kuivumisasteen, maksa- ja munuaisarvojen sekä hyytymistekijöiden tutkimiseksi.

Kyynpuremapotilaalle aloitetaan suonensisäinen nestehoito suonissa kiertävän veren määrän laskun korjaamiseksi ja kipuun annetaan tyypillisesti opioidikipulääkettä.

Kyynpureman hoidossa voidaan käyttää myös kyynmyrkyn vasta-ainetta.

Mikäli hoito saadaan aloitettua ajoissa, on ennuste toipumiselle yleensä hyvä.

Suomessa tavattavan kyyn (Vipera berus) puremassaan erittämässä myrkyssä on useita erilaisia toksiineja, joilla on suora munuaistoksinen sekä sydänlihastoksinen vaikutus.

Kyynmyrkky aiheuttaa verisuoniin seinämävaurion, jolloin nesteitä, proteiineja ja verisoluja tihkuu suonista niitä ympäröiviin kudoksiin.

Lisäksi myrkky aiheuttaa proteiinien hajoamista.

Tästä aiheutuu veritilavuuden lasku (suonissa kiertävän veren määrä vähenee), anemia, hyytymishäiriöitä, verenpaineen lasku ja punasolujen rikkoutumista verisuonissa.

Keuhkoihin voi muodostua kehkopöhö.

Puremakohtaan muodostuu voimakas kivulias turvotus, joka usein leviää vähitellen ihon alla laajemmalle alueelle.

Muita oireita ovat oksentelu, kuivuminen ja apaattisuus taiväsyneisyys.

Myöhäisempiä oireita ovat lihasjäykkyys ja liike- ja tuntohäiriöt, sekä purema-alueen kudosvauriot ja tulehdukset.

Jaa tämä sivu: