Kuopion Eläinlääkärikeskus Avoinna arkisin klo 8-17 p. 017 266 2266

Silmäsairaudet

Lemmikkien yleisimpiä silmäsairauksia ovat erilaiset sidekalvontulehdukset ja sarveiskalvovauriot

Silmäsairauksien sattuessa on syytä hakeutua ajoissa eläinlääkäriin.

Lemmikkien silmäonnettomuudet ja silmäsairaudet ovat melko yleisiä.

Ongelmia syntyy, kun lemmikki loukkaa itse silmänsä tai kaveri raapaisee.

Silmässä voi olla myös roska tai tulehdus.

Pienestä naarmusta silmässä saattaa hoitamattomana kehittyä nopeastikin suuri ongelma.

Lemmikeillä ilmenee myös ikääntymisestä johtuvia silmäsairauksia, mutta onneksi esimerkiksi kaihi ei ole kovinkaan yleinen sairaus.

Nuorilla koirilla esiintyy yleisesti follikuliittia eli rakkulaista sidekalvon tulehdusta.
Tämä johtuu nuoren koiran ärsykkeille alttiista silmistä.
Ärsykkeitä voivat olla esimerkiksi kova tuuli, ilman epäpuhtaudet ja pöly tai pään työntäminen lumihankeen tai pensaikkoon.

Sarveiskalvovaurioita syntyy helposti lyhytkuonoisille ja ulkonevasilmäisille koirille ja kissoille, kuten koirista mopseille, shitzuille sekä pekingeeseille ja kissoista persialaisille.

Myös silmäluomien rakenne voi aiheuttaa vaikka sarveiskalvon hankaantumista.

Kyseessä voi olla raapaisu, silmän osuminen oksaan, korteen tai silmään lentää roska, vaikkapa siemen tai hiekkaa.
Nämä aiheuttavat sarveiskalvolle hankausvaurion.

Vanheneva lemmikki puolestaan voi olla jo niin heikkonäköinen, ettei se osaa varoa silmiään.


Eläimillä esiintyy perinnöllisiä silmäsairauksia


Perinnölliset sairaudet voivat johtaa sokeutumiseen jo nuorena.

Jalostustyössä on tärkeää saada karsittua pois perinnöllistä silmäsairautta periyttävät yksilöt.

Kissoilla perinnöllisiä silmäsairauksia todetaan harvemmin kuin koirilla.

Harmaakaihi on yksi perinnöllisistä sairauksista.
Sitä torjutaan jalostustyön kautta.
Nykyisin koirien ja kissojen harmaakaihia voidaan hoitaa myös kirurgisesti.

Jotkut koirarodut ovat alttiita diabetekselle, jolloin eläin sairastuu helposti harmaakaihiin.


Viralliset silmätarkastukset

Erikseen sovittuina joukkotarkastuspäivinä tekee silmätarkastuseläinlääkärit Jari Aho tai Leena Ruotsalainen-Ryökkynen

Alustavat ilmoittautumiset seuraavaan silmätarkastukseen
nettisivujemme lomakkeella tai puhelimitse p. 017 2662266

Lue lisää koirien perinnöllisistä silmäsairauksista: Kennelliiton sivuilta.

 

Silmä on herkkä elin vahingoittumaan

Tästä syystä emme voi hoitaa silmäpotilaita "etänä puhelimitse", koska useimmiten siellä piilee joku syy miksi silmä/silmät on esimerkiksi punoittavat tai tulehtuneet.

Tässä kuvan tapauksessa metsästyskoiran vilkkuluomen (koiran 3. silmäluomen) alle oli tunkeutunut yli sentin pituinen heinänkorsi, joka oli hangannut sarveiskalvoa ja aiheuttanut silmätulehduksen.

Jaa tämä sivu: