Jäbä, jolle laihdutus toi elämisen laatua

 

 

Jäbä on rodultaan pitkäkarvainen chihuahua, joka syntyi joulukuussa 2013.

Pojan piti olla terve pentu, mutta Jäbän kasvaessa huomasimme n. 1vuoden ikäisenä, että koiran hengitys oli korskuvaa ja se oksenteli limaa, varsinkin innostuessaan ja usein lenkkeillessä.

Eläinlääkäriin menimme vuonna 2016 ja tutkimuksissa todettiin, että  koiran kieli on suhteessa muuhun nielun kokoon ja henkitorvi myös oli ahdas (tracheakollapsi).
Jäbällä oli jo silloin ylipainoa, yritimme laihduttaa koiraa ja painoa saatiinkin alaspäin.
Korskunta ja liman eritys kuitenkin jatkui ja kävimme uudelleen toisella eläinlääkärillä.

Saimme lääkäriltä kortisonilääkityksen, joka auttoikin limaneritykseen, mutta hengityksen korske jatkui.
Yöt olivat levottomia, koira heräili moneen otteeseen yön aikana.
Viimeistään viiden aikaan aamulla piti lähteä ulos.
Kävelylenkit eivät olleet pitkiä, koska koira ei jaksanut kävellä ja usein se oksensi limaa jo muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen.

Sitten veimme koiran hammaskiven poistoon KEK:n, missä jälleen otettiin koiran korskunta ja oksentelu esille.
Siellä lääkäri kiinnitti heti huomion Jäbän huonoon hengitykseen, koira rauhoitettiin ja tutkittiin – löydökset kauhistuttivat; Henkitorvenlaskeuma, nestettä keuhkoissa, kielenkanta kookas ja koiran huomattava ylipaino!

Lääkäri piti luennon, hyvän sellaisen, ja ajattelimme, että joudummeko jo luopumaan Jäbästä kokonaan.
Jäbää ei saada koskaan parannettua täysin, mutta mitä me voisimme tehdä.
Saimme lääkitykseksi keuhkoputkia avaavan ja nesteenpoistolääkkeen, sekä tärkeintä – painonpudotus!
Olimme rakasta koiraa pitäneet hieman turhan hyvästä, emmekä ymmärtäneet, että hyvää tarkoittava hellittely ja herkkujen antaminen oli tehnyt koiralle todella huonoa.
Päätimme olla tiukkana ja ryhtyä tosi toimin laihduttamaan Jäbää, herkkuja ei enää annettu ja isäntäkin söi iltamakkaransa salaa parvekkeella poissa koiran anovalta katseelta.

Nyt tuosta ”herätyksestä” on kulunut aika tuosta kaksi kuukautta, painoa on tippunut 600g, josta 300g ensimmäiseen kahteen viikkoon todennäköisesti nesteenpoistolääkkeen ansiosta!
Lääkitys tulee olemaan jatkuva.
Jäbän korskuminen on vähentynyt, ei erity limaa ja koira nukkuu 8 – 9 tuntia yössä.
Eli Jäbä on iloinen ja täynnä elämää, ihan uusi koira, sairaudesta huolimatta.

Olemme erittäin kiitollisia siitä, että saimme näin Jäbälle todennäköisesti vielä monta parempaa elinvuotta.

KIITOS kek ja Sinikka!