
Sydämen toimintaa voidaan tutkia kahdella eri menetelmillä
Eläinlääkäri tutkii sydämen virallisesti auskultoimalla eli kuuntelemalla sydämen lyöntitiheyden ja rytmin, sekä mahdolliset sivuäänet stetoskoopilla.
Koiraa ei rauhoiteta tutkimuksen ajaksi.
Virallisia sydänauskultaatiotutkimuksia KEK:ssa tekevät eläinlääkärit Pekka Halonen, Sinikka Sarpanen ja Lauri Siir.
Eläinlääkäri kirjaa saadut tutkimustulokset sydäntarkastuslausuntokaavakkeeseen.
Koirien lausunnoista yksi osa jää omistajalle, yksi eläinlääkärille ja loput eläinlääkäri lähettää Kennelliittoon, joka lähettää rotujärjestölle kuuluvan kappaleen eteenpäin.
Lausuntokaavakkeen täyttämistä varten koiran rekisteritodistus tulee olla mukana.
Sydämen ultraäänitutkimuksella pystytään selvittämään lisäksi sydämen kammioiden ja eteisten koko, sydänlihaksen supistumiskyky sekä läppien toiminta.
Tätä tutkimusmenetelmää kutsutaan doppler-tutkimukseksi.
KEK:ssa ei tehdä Kennelliiton alaisia koirien virallisia sydän UÄ-tutkimuksia.

Kissojen viralliset sydäntutkimukset
Tärkein väline kissan sydänsairauksien laadun ja asteen asteen tutkimisessa on
ultraäänitutkimus täydennettynä Dopplerilla.
Tutkimuksessa kissa seisoo tai on kyljellään tutkimuspöydällä.
Rintalastan läheltä kostutetaan karvoja alkoholilla.
Sydäntä tutkitaan ultraäänianturilla eri kulmissa kylkiluiden välistä.
Ultraäänitutkimus on turvallinen, kivuton ja vie aikaa 20–40 minuuttia.
Tutkimuksen tuloksena saadaan kattava mittausraportti joka käydään lävitse ja siihen perustuvat jatkohoitosuositukset.
Jotkut kissat eivät malta olla paikoillaan ja silloin tarvitaan kevyt rauhoitus.
Turvallinen rauhoitus saattaa olla myös suositeltavaa, jos potilaan hengitys on vaikeutunut sydän- tai keuhkosairauden vuoksi ja halutaan vähentää oudon toimenpiteen tuottamaa stressiä
potilaalle.
Rauhoitus suunnitellaan siten, ettei sillä ole vaikutusta sydämen dynaamiseen funktiooon ja ultratutkimuksen mittauksiin.



Kissojen virallisia ja koirien epävirallisia sydämen UÄ-tutkimuksia KEK:ssa tekee eläinlääkäri Pekka Halonen.