Koiran jalkaan saatetaan joutua laittamaan kipsi lisätueksi estämään lisävaurion syntyä esimerkiksi jalan murtuma-, jäykistys- tai jänneleikkauksen jälkeen.

Kipsi avataan yleensä viikoittain ja aina jos se kastuu.

Siksi onkin äärimmäisen tärkeää suojata kipsi kumitossulla tms. aina ulos mentäessä, ettei kipsi pääse kastumaan ja siten aiheuttamaan varpaiden hautumista.

Mikäli kipsi vaikuttaa haittaavan koiraa, on syytä ottaa yhteyttä klinikalle sen tarkistamiseksi.

Yleensä koirat antavat kipsin olla rauhassa, eikä siksi kauluria välttämättä tarvita.

 

Oheisessa kuvasarjassa on esitetty kipsin teon vaiheita.