Lemmikkien tarinat

Suuria tunteita & Selviytymistarinoita

Jaamme Sinun Lemmikkisi tarinan.

Mahdollisesti pystymme kertomaan tarinoita,
joista voi olla apua tai vertaistukea juuri Sinun tai Ystäväsi Lemmikin hoidossa ja huolenpidossa.

KEK Klinikkakoira LouLou:lle oli jo toukokuussa varattu tähystyssterilaatioleikkaus heinäkuun puoliväliin. Siis leikkauspäivän aamuna LouLou ei saanut ruokaa ja työpaikalleen KEK:n tultuaan LouLou sai  heti aamusta esilääkityksen leikkausta varten. Sitten alkoikin jo nukuttamaan. Hoitajat valmistelivat LouLoun leikkaukseen kanyloimalla koiran ja antamalla muut tarvittavat lääkitykset, sekä ajelemalla karvat mahan alueelta. Lopuksi...

KEK:ssa kävi kerran yksi gorgin omistaja porukka (nimeä en nyt muista), jonka isäntä kertoi itse tuunanneensa koiralleen sopivan kaulurin vanhasta retkipatjasta. Omistaja antoi koiran vaivan parannuttua itsetuunatun kaulurin klinikalle malliksi muillekkin koirille.     Myöhemmin sitten Retu koira tuli vastaanotolle ja päätimme kokeilla samaista kauluria tällekkin gorgille.   Nyt vaivan helpotettua...

Poliisikoira Valde, joka sulatti suomalaisten sydämet Videolla Valde uimasilla kesälomalla 2022 Valde on täytti 6 vuotta syksyllä 2020 Valden Vappuilme & ihme 2020 🎈🎉😲 Mitä, mitä sitä on tullut tehtyä?!? Onniteltiin Valdea ja kerrottiin, että siitä tuli 8 pennun isi-koira viime viikolla. Hän järkyttyi syvästi 🐾💞 Suhteellisen Väijy "Valde" voitti valjakkohiihdon...

Caralle sattui onnettomuus 13.12.2021 hirvenhaukussa. Oli lunta lähes puoli metriä ja risusavotta-alue, jossa Caralla oli ollut noin 3 tuntia useampi hirvi haukussa. Yhtäkkiä kuului Caran surkea huuto ja sitten tuli hiljaisuus. Hirvi oli lyönyt ja polkenut Caraa etujaloillaan. Matkaa autolle oli yli puoli kilometriä. Koiran isäntä pääsi hetken kuluttua tapahtumapaikalle...

  Suomenajokoira Ylppö kävi jänismetsällä lokakuun alussa. Metsästyslenkki meni hienosti ja kilometrejä karttui jäniksen perässä yli 30. Kotiin tultua alkoi kova köhiminen. Arvelimme, että kuivat heinän siemenet kutittavat kuonossa. Koko yö meni köhiessä ja pieniä lima ysköksiä tuli matolle. Köhiminen jatkui ja 11. lokakuuta lattialta löytyi yskän mukana tullut roska. Seuraavana päivänä...

Nykymuotoisina koiraurheilulajit ovat kehittyneet koiran peruskoulutuksesta täysimittaisiksi urheilulajeiksi, jotka haastavat koiran fyysistä suorituskykyä äärimmilleen. Agilityssa koiran liike suuntautuu kiihdyttäessä eteenpäin, jarruttaessa taaksepäin, ponnistaessa ylöspäin ja laskeutuessa alaspäin, kaarteissa ja käännöksissä sekä kepeillä koira joutuu vastustamaan ja työskentelemään vasten keskipakoisvoimaa ja tällöin tuottamaan voimaa sivulta-sivulle. Olipa tavoitteena menestyminen...

Caru (maahismetsän Risto reipas) on rodultaan rottweiler. Sen elämän alku matka ei ole ollut ihan helpoin, jonka vuoksi kirjoitankin tähän aluksi vähän historiaa. Sain pennun 7-viikkoisena kotiini kasvamaan ja heti ensimmäisen viikon jälkeen se meinasi kuolla. Caru oli kovin ahne pentu, minkä vuoksi ruokinnan suhteen piti olla tarkkana. Mutta...

Vuonna 2011 belgianpaimenkoira Tito rikkoi oikean ranteensa totaalisesti ja joutui suureen leikkaukseen.   Koska vakava rannenivelvamma vaurioitti jalkaa pysyvästi, oli tiedettävissä ettei jalka enää kestäisi rajua urheilukäyttöä.   Kontrollikäynnillä leikannut eläinlääkäri kehui Titoa silloin sosiaaliseksi ja ehdotti Kaverikoiratoimintaa. Siitä tulikin jalan parannuttua Titon juttu läpi elämän.   Nyt vuosien päästä Titon omistaja...

Tarina kummallisesti oireilevista kissoista, sinnikkäästä omistajasta ja huolehtivasta eläinlääkäristä Siis tarina josta KEK on ylpeä ja on syytäkin olla! Sillä kukapa sen kissan hännän nostaisi, ellei itse! Aikoinaan vuonna 2001 eläinlääkäri Pekka Halonen otti kuopiolaisen kasvattajan Tiina Räsäsen epäilyn kissojen mahdollisesta perinnöllisestä sairaudesta todeksi. Päädyttiin ottamaan verinäytteet, jotka...

Omistaja soitti eräänä aamuna klinikalle, että pöllöltä oli sekä katkennut, että hävinnyt jalka. Oi, onneksi se löytyi! Ja mistäs sitten löytyikään? Koiran suolistostahan se löytyi. Valkoinen pikkukoira oli syönyt pöllön jalan! Ja olipa se kerennyt jo aiheuttaa suolitukoksenkin sinne mennessään. Kyllä siinä oli ihmettemistä, kun hävinnyt jalka löytyi ! Siinä sitten pöllö ihmettelemässä...

Kävimme 8 kk ikäisen ranskanbulldoggimme kanssa eläinlääkäri Sinikan vastaanotolla kontrollikäynnillä ja kyselimme samalla neuvoa hännänseudun punaisuuteen ja kutiamiseen. Kerroimme koiramme hännän tyven olevan melko tiukka ja laskeutuvan juuri pyllyreiän eteen. Tiukkuuden vuoksi kakkaa tarttui aina häntään ja karvoihin. Vaikka hännän seutua kuinka pestiin ja puhdistettiin, niin siltikin sinne...

Lila on virkeä, reilun kuuden vuoden ikäinen kääpiövillakoira. Se tykkää leikkimisestä ja ennen kaikkea pallojen noutamisesta. Pimenevänä marraskuun iltana Lila juoksi sisällä pallon perään, liukastui lattialla, ulahti ja sen jälkeen kulki vain kolmella jalalla. KEK:ssa Hanna ja Pekka tutkivat jalan ja diagnoosina oli, että oikean takajalan polven ristiside...

Kissa oli syönyt heinää ulkona ja sen jälkeen oksentanut heiniä. Näinhän kissat tuppaavat usein tekemään ja se on ihan ok. Mutta tällä kertaa kisumisu oli alkanut kovasti kakomaan oksentelun jälkeen ja siksi tuli seuraavana aamuna klinikalle. Kissan hengitysteiden auskultaatiossa löytyikin nielun/kurkunpään alueelta viheltävä ääni, kuin pillillä olisi puhaltanut. Tähystyksessä...

Natu oli alkanut aivastelemaan kovasti lenkillä ollessaan noin 3 viikkoa sitten. KEK:ssa tehtiin hengitysteiden tähystystutkimus, jossa todettiin syvällä nenäkuorikoissa vierasesineenä toimiva kuiva karhea heinä. Heinä saatiin poistettua sierainkuorikkojen alueelta vierasesinepihtien avulla. Katso video vierasesineen poistosta hengitysteistä. Ja matka jatkuu - pärskimättä taas.  ...

  Maanantai 3.10.2020. Oli kulunut kuukausi, kun Oiva suoritti IGP3-tuloksen hyvillä pisteillä. Seuraavalla kaudella siitä oli tavoitteena tehdä käyttövalio. Menin yövuoron jälkeen kotiin, ja olin lähdössä viemään koiria aamulenkeille. Menin hakemaan Oivaa tarhasta, jonka jälkeen oli tarkoitus hakea Hapsu-husky, joka Oivan kanssa ulkoilee. Oiva haukkui ja hyppi tarhassa sitä lähestyessäni. Yht´äkkiä Oiva...

Pyry alkoi siristää silmäänsä pari vuotta sitten. Aluksi eläinlääkäri ei huomannut haavaumaa. Silmä tulehtui. Viikon päästä eläinlääkäri näki haavauman ja lähetti meidät Kuopioon KEK:n jatkohoitoon. Siellä pääsimme Sinikan hyvään hoitoon. Silmästä hiottiin haavaumien, joita olikin kolme, reunoista irtonaista sarveiskalvokudosta pois. Saimme myös antibioottitipat silmään laitettavaksi. Silmä ei kuitenkaan alkanut paranemaan toivotusti,vaikka hionta...

Kaikki alkoi kesän lopulla 2020. Meidän silloin 7-vuotias Chloie alkoi saamaan pieniä hengenvetokohtauksia kesän lopulla, erityisesti kun hän innostui esimerkiksi leikkiessä tai ulkona riehuessa. Kohtauksen tullessa, hän veti muutamia kertoja henkeä, mutta meno ja leikit jatkuivat sen jälkeen. Tilannetta seurailtiin ja todettiin, että hengenvetokohtaukset lisääntyivät ajan kanssa. Kävimme ensimmäisiä...

Mosku oli aiempina syksyinä toiminut metsällä kuin unelma ja saanut työstään palkintojakin, mutta tänä syksynä kaikki ei mennytkään niin kuin ennen. Eli Mosku oli karjalankarhukoira, joka oli alkanut toimimaan oudosti metsällä. Mosku ei löytänyt hirveä. Tai jos hirvi löytyi, saattoi Mosku haukkua hetken ja jätti sen jälkeen haukun...

Jäbä on rodultaan pitkäkarvainen chihuahua, joka syntyi joulukuussa 2013. Pojan piti olla terve pentu, mutta Jäbän kasvaessa huomasimme n. 1 vuoden ikäisenä, että koiran hengitys oli korskuvaa ja se oksenteli limaa, varsinkin innostuessaan ja usein lenkkeillessä. Eläinlääkäriin menimme vuonna 2016 ja tutkimuksissa todettiin, että  koiran kieli on...

Vakavan tapaturman jälkeen Taika tuli vastaanotolle koiran varsinaisen omistajan äidin sylissä. Klinikalla koiralle tehtiin kliininen ja neurologinen tutkimus, sekä otettiin röntgenkuvat. Kuvissa todettiin vakava-asteinen pirstaleinen lantiomurtuma, niin että jopa lonkkamalja oli murtunut.   Päädyttiin leikkaushoitoon, jossa lantioon asetettiin lantion malliin taivutettu osteosynteesilevy ja ruuvit stabiloimaan murtumalinjoja. Lisäksi Taikalle laitettiin "tukipöksyt". Kotiin...