Tipi alias Susikoira Roi

Mitä?
Tipikö?
No ei kai se osaa?
Nuo oli ensimmäiset ajatukset kun Harri Katainen noin vuosi sitten kysyi, voisiko Tipi lähteä hänen mukaansa yhden mainosvideon tekemiseen.
No siitä se sitten lähti, Ikean mainosvideosta, Tipin ”ura” vilimitähtenä.

  • Matti Lepistön patsaspuistossa oli iso kissa

 

Pian tuon jälkeen alkoi Harri puhua hieman isommasta roolista ihan koko illan elokuvassa.
Tipi on tosi monipuolinen ja sopeutuvainen koira.
Se on myös erittäin energinen ja aina valmis mihin tahansa mitä ohjaaja keksiikin.
Tältä pohjalta oli helppo antaa myönteinen vastaus Harrin pyyntöön.

  • Romiksella Harri kantaa Tipiä, ettei jalkoihin tule haavoja

 

Harri ja Tipi, viralliselta nimeltään Nobletic’s Zirkka, on tunteneet toisensa liki pennusta saakka.
Tipi on harrastanut agilityä Pro Perrolla Harrin ja Sannan valmennuksessa jo useamman vuoden.
Agility on Tipin mielipuuhaa, pääseehän siinä päästelemään täysillä eikä aina tarvitse niin ohjaajan touhuistakaan välittää.
Tipin vahvuus, ainakin omasta mielestäni, on sen kyky kommunikoida ohjaajansa kanssa.
Tähän pääsemiseksi sen kanssa on pennusta saakka työskennelty vahvistaen sen oma-aloitteisuutta ja ongelman ratkaisukykyä periaatteella oikea ratkaisu tuottaa hyvää ja väärillä valinnoilla jää palkkio saamatta.
Vaikka Tipi onkin hieman poikkeuksellinen saksanpaimenkoira, taas täysin oma mielipide, niin on sen kanssa harrastettu rodulle perinteisempääkin toimintaa.
Pk-tottis on tuttua, käyttäytymiskoe suoritettu ja onpa suojeluharrastuskin aloitettu.
Tuolla saralla ei kuitenkaan ole edetty.
Osin ajanpuutteen vuoksi, osin terveydellisten seikkojen vuoksi.

  • Elokuvamaali maistui ihan vehnäjauholta

Tuosta elokuvan tekemisestä en juurikaan pysty kertomaan, koska itse en siinä mukana ollut.
Tipi vietti viime keväänä muutamia päiviä Harrin kanssa tutustumalla toisiinsa lähemmin ja koko elokuvan kuvauksien ajan, viime heinäkuussa, Tipi oli Harrin kanssa Raahessa.
Toki sieltä tuli päivittäin kuvia ja kommentteja päivän toimista mutta muuten seurasin projektin etenemistä niin kuin muutkin kiinnostuneet, somen avulla.

  • Hiekkakuopalla oli kuuma ja piti päästä uimaan

Ennakkoon tiedettiin, että Tipillä on jonkin verran rajoitteita tietyissä erityistä rohkeutta vaativissa tehtävissä.
Tätä varten Tipillä oli, niin kuin kaikilla suurilla elokuvatähdillä, myös stunt näyttelijä.
Minulla on ollut onni tutustua lukuisiin ihmisiin harrastuksen myötä ja niin olikin helppo antaa Harrille vinkki kenen puoleen kääntyä sitä etsittäessä.
Havanan Lauran Hulda, viralliselta nimeltään Laura vom Wolfsweiher, oli Tipille todella mieleinen kaveri.
Nämä ystävykset viettikin, rankoista kuvaussessioista huolimatta, todella ihanan kuukauden Harrin matkassa.

  • Välillä mentiin Harrin kanssa yhdessä uimaan

Nyt on elokuva purkissa ja ensiesitys on 24.12.2022.
Tämähän ei tule teatterilevitykseen, vaan sen näkee C-More palvelun kautta.
Elokuva oli itseasiassa ensimmäinen C-More Suomen tuottama koko illan elokuva.
Itse näin elokuvan ennakkonäytöksessä ja kyynelehtimiseltä en voinut välttyä.
Kiitos työnantajalle ja erityisesti Sinikalle, että mahdollisuus lähteä kesken työviikon Helsinkiin järjestyi.
Onhan tämä ollut mielenkiintoinen kokemus.
Nyt odotellaan millaisen vastaanoton elokuva saa.
Toivottavasti katsojia on paljon, mitä kautta elokuvalle tulisi jatkoa ja Tipille mahdollisesti jatkopesti.

 

  • 1. Kuvauspäivän ilta