”Tuunaa itse kaulurisi”

KEK:ssa kävi kerran yksi gorgin omistaja porukka (nimeä en nyt muista), jonka isäntä kertoi itse tuunanneensa koiralleen sopivan kaulurin vanhasta retkipatjasta.

Omistaja antoi koiran vaivan parannuttua itsetuunatun kaulurin klinikalle malliksi muillekkin koirille.

 

 

Myöhemmin sitten Retu koira tuli vastaanotolle ja päätimme kokeilla samaista kauluria tällekkin gorgille.

 

Nyt vaivan helpotettua Retunkin omistaja palautti kaulurin ja antoi seuraavanlaisen viestin kaulurista:

Oli corgille muovikauluria parempi selkeästi.
Pystyy syömään ja juomaan avoimen muodon vuoksi helpommin.
Pysyi päässä hyvin.
Noilla nauhoilla ei saanut kiristettyä, mutta ei haitannut kun se aukko oli leikattu just sopivan ”pieneksi”, että pysyi.
Muovikaulurit tuppaa halkeamaan helposti, kun corgi on sen verran matala, että reuna tökkii maata vasten.

Yt, Emmi & Retu-corgi

 

KEK kiittää koiranomistajia hienoista ideoista tämänkin käytännöllisen ja ekologisen kauluri-idean suhteen.

Mielellämme haluaisimme kuulla lisääkin hyviä käytäntöjä ja ideoita mm. siitä miten olette onnistuneet suojaamaan haavoja nuolemiselta, raapimiselta ja likaantumiselta yms. vinkkejä jotka on helpottaneet toipilaiden elämää.