KEK:n Tarina

Potilastyö Kuopion Eläinlääkärikeskuksessa aloitettiin vuonna 2000

Pet – MyLove – Forget me not

Lemmikin tarina jatkuu aina vuosikymmenten taakse.

KEK perustajaeläinlääkärimme Erkki Hara toimi Kuopion kaupungineläinlääkärinä 1980 luvun alusta eteenpäin.
1980-luvun lopussa Erkki alkoi tehdä yhteistyötä eläinlääkäri Pekka Halosen kanssa.
Eläinlääkäri Sinikka Sarpanen tuli mukaan remmiin 1992.

Kun Kuopion kaupungineläinlääkärin virka lopetettiin 1999, oli aika perustaa kaupunkiin hyvin varusteltu pieneläinvastaanotto yhä kasvavan lemmikkieläinpopulaation hoitoon.

Tähän asiakkaidemme tarpeeseen syntyi Kuopion Eläinlääkärikeskus vuosituhannen vaihteessa.
Kuopion Eläinlääkärikeskus perustettiin eli on rekisteröity 20.12.1999.

KEK on sittemmin laajentunut täyden palvelun Eläinlääkärikeskukseksi palvellen lähinnä Lemmikkien elämää kokonaisvaltaisesti.

KEK on saavuttanut asiakkaiden varauksettoman suosion pitkäjänteisellä tasokkaalla työllään, niin että monet asiakkaamme muistavat meidät vuosikymmenien takaa.

1.3. 2023 eteenpäin KEK on ollut osa Vireä Group:a.

 

Vireä Group vaalii paikallisuutta ja tukee klinikoita niiden paikallisissa tarpeissa, tarjoten meille mm. kouluttautumismahdollisuuksia ja investointeja, jotka parantavat palveluamme entisestään.

Toimintamme siis jatkuu samanlaisena kuin ennenkin – jokainen asiakas on meille edelleen tärkeä ja kehitämme toimintaamme omien asiakastarpeidemme mukaisesti. 

 

KEK on täyden palvelun Eläinlääkärikeskus

Kuopion Eläinlääkärikeskus on täyden palvelun eläinklinikka, jossa panostetaan lemmikkieläinten hoitoon ja hyvinvointiin.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin sairastuneet pieneläimet vietiin saunan taakse saamaan viimeistä siunausta.

Tänä päivänä eläimet saavat korkeatasoista hoitoa ja tietotaito eläinten sairauksien hoitoon on kasvanut merkittävästi.

Lemmikeillä hoidetaan jopa vaikeimmatkin luuston sairaudet, kuin ihmisillä.

Kuopion Eläinlääkärikeskuksessa tehdään pieneläimille kaikki se mitä on tehtävissä ja/tai mikä on vielä inhimillistä ja eettistä, sekä eläimen elämän kannalta arvokasta.

Kuopion Eläinlääkärikeskus on tehnyt tieteellistä tutkimusyhteistyötä kotimaisten eläindiagnostiikkaan erikoistuneen Movet laboratorion ja PetBiomics tutkimuslaboratorion kanssa.

Tänä päivänä Kuopion eläinlääkärikeskus työllistää jo yli 10 henkeä, johon kuuluu yhteistyössä eläinlääkäreitä, eläintenhoitajia ja avustavaa henkilökuntaa.

Lisäksi KEK:lla on laaja yhteistyöverkosto paikallisesti, valtakunnallisesti ja globaalisti.

KEK on paikallisesti valtakunnallinen

Suuri osa KEK:n asiakkaista tulee Kuopion alueelta, mutta lähetepotilaita (esim. murtuma-, polvileikkaus-, hammashoito-, sydäntutkimus- ja tähystyspotilaita) saapuu jatkotutkimuksiin ja toimenpiteisiin laajalti Itä- ja Pohjois-Suomen alueelta, mutta myös kauempaakin.

Muistikuvia vuosien varrelta

Kuvassa Pekan ensimmäinen oma koira, josta Pekka kertoi:

”Vanhempani lupasivat minulle joko mopon tai koiran, kun täytän 15v.
Mopoa ei minulla ole vieläkään.”

Sinikka aloitti nuorena tyttönä työuransa laboratoriohoitajana, mutta eräänä kauniina kevätpäivänä katsoessaan työhuoneensa ikkunasta ulos hän näki itsellään toisenlaisen tulevaisuuden.

Sinikka pakkasi kajakkiin 10 pääsykoekirjaa, ruuat ja teltan, sekä meloi merelle saareen lukemaan silloisen Eläinlääketieteellisen korkeakoulun pääsykoetta varten.

Eläinlääketieteellisen korkeakoulun ovet avautuivatkin ensiyrittämällä ja niin uusi ura sai alkunsa.

Ennen Kuopioon muuttoa Sinikka toimi eläinlääkärinä mm. Yliopistollisen eläinsairaalan (YES) kirurgian laitoksella Helsingissä, yksityiseläinlääkärinä Espoossa, eri kunnan- ja kaupungineläinlääkärien viransijaisuuksissa, Labqualityn asiantuntijaeläinlääkärinä sekä Amiedun eläintenhoitajakoulutusten pääkouluttajana.

Kuvassa vakava tapaus vuodelta 1997: Nallelta oli lähtenyt käsi irti.
Asiakkaana Meri Sarpanen, joka nyttemmin toimii klinikkaeläintenhoitajana EVIDENSIA Espoon eläinsairaalan päivystysyksikössä.

 

Vuodesta 2005 eteenpäin Sinikka on toiminut Kuopion Eläinlääkärikeskuksen toimitusjohtajana ja eläinlääkärinä.

Lemmikkieläinten laboratoriodiagnostiikka, opetus ja koulutus, kirurgia, sekä yrittäjyys on edelleen lähellä Sinikan sydäntä.

Harrastuksena on viime aikoina nostanut päätään suomalainen eläinlääketieteellinen pieneläinpuolen historiikki.

Pet – MyLove – Forget me not