Keijon tarina - Kuopion Eläinlääkärikeskus
17038
post-template-default,single,single-post,postid-17038,single-format-standard,bridge-core-1.0.4,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-child-theme-ver-1.0.0,qode-theme-ver-18.0.9,qode-theme-bridge,qode_header_in_grid,wpb-js-composer js-comp-ver-5.7,vc_responsive

Keijon tarina

Se oli suurta rakkautta ensi silmäyksellä, kun sain 8 viikkoisen Keijon syliini kauniina heinäkuisena päivänä.
Tiesin heti, että tämä oli mun poikia.
Olin nuori, 22-vuotias opiskelija, kun päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni kiinanharjakoirasta.
Niiden hassu ulkonäkö, persoonalliset luonteenpiirteet ja rodun monipuolisuus kiinnosti.

Nyt olen 36-vuotias aikuinen ja Keijo 13-vuotias pirteä vanhus.
Meillä on ollut alusta asti erittäin syvä suhde, joka on vain tiivistynyt vuosien varrella erilaisten elämänmuutosten ja nuoren ihmisen elämään kuuluvien kriisienkin vuoksi, tai voisiko sanoa niistä huolimatta.

Uskollisesti Keijo on ollut mukana monessa muutossa, avoerossa, olemme reissanneet ulkomailla yhdessä ja uuteen kotikaupunkiinkin muutimme yhdessä avoimin mielin.
Aina luottavaisesti ja uskollisesti se on kotiutunut milloin minnekin ja sydäntä riipaisevan tyynenä ottanut vastaan vaikeimmat ja kiireisemmätkin elämänvaiheet.

Nyt elämämme on viimeiset 7-vuotta ollut Kuopiossa ja elämänmeno rauhoittunut ja tasaantunut.
Kaksi vuotta sitten kuitenkin vastaan tuli asia, jota olin pelännyt.
Keijo sairastui.
Vakavasti.

Vuonna 2017 syksyllä Keijo alkoi aristaa päätään ja päähän nousi outo kuhmu.
Kävimme näyttämässä lääkärissä pattia, ja saimme aluksi antibiootit ja kipulääkkeet.
Mikäli patti ei häviäisi, pitäisi tulla uudestaan.
Se ei hävinnyt.. Keijolle asennettiin dreeni siltä varalta, että kyseessä olisi paise.
Ultrassa näkyi paljon nestettä kuhmun sisällä mutta patti ei hävinnyt…vaan oli kivulias ja kasvoi entisestään…

Kuhmu kasvoi. Valtavaksi.
Eläinlääkäri näytti huolestuneelta.
Minun sydän oli musertua ja vatsassa oli iso möykky, kun mainittiin sana kasvain.
Eikö olisi mitään tehtävissä?

Päätimme yrittää.

Keijon sydän ja maksa alkoi olla huonossa kunnossa, ja eläinlääkäri epäili selviääkö Keijo nukutuksesta.
Ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin ottaa riski.

Hyvästelin varmuuden vuoksi rakkaimman ja uskollisimman ystäväni ja valmistauduimme leikkaukseen.
Teki mieli halata eläinlääkäriä, kun hän tuli leikkaussalista kasvainpurkin kanssa ja ilmoitti, että leikkaus sujui hyvin ja Keijo on hengissä.
Saimme toisen mahdollisuuden!
Itkin ilosta.

Tiesin, että saisimme vain vähän lisää aikaa ja Keijon voinnin mukaan mennään eteenpäin.
Olin tehnyt itselleni hyvin selväksi, että Keijo ei saa olla hetkeäkään kipeä.
Kun koiran kanssa elää tiiviisti näin kauan, sen oppii tuntemaan, onko sillä kaikki hyvin.
Tunne siitä, että sekin halusi vielä yrittää oli niin vahva, että päätimme taistella.

Kasvain oli valitettavasti kuitenkin levyepiteelikarsinooma ja ennuste todella huono.
Meille ei annettu juuri mitään toivon pilkahduksia.

Aloitimme syöpälääkehoidot, joita annettiin noin 4-5 hoitokertaa 2-3 viikon välein.
Näitä hoitojaksoja kävimme läpi muistaakseni 3 tai 4 kertaa.
Keijo voi hoitojen aikana erinomaisesti ja ilokseni toipui leikkauksesta todella nopeasti ja täysin.
Oli selkeä helpotus leikata patti pois, koska välittömästi leikkauksen jälkeen kivuliainen kehonkieli hävisi ja sain iloisen pojan takaisin.

Vuonna 2018 alkoi Keijon oikea silmä vuotamaan ja oli kipeän oloinen.
Kävin lääkärissä näyttämässä silmää, ja totesimme verkkokalvon revenneen.
Kasvain oli palannut ja painanut silmän pohjaan niin, että se oli aiheuttanut silmään painetta ja verkkokalvo oli revennyt.

Ei auttaisi kuin leikata kasvain ja poistaa silmä…

Maksa ja sydän oli käyneet kovilla jo vuoden kovien lääkkeiden vuoksi ja olin täysin varma, että Keijo ei voi selvitä enää toisesta leikkauksesta.

Se mikä oli aivan käsittämätöntä oli se, että Keijo selvisi leikkauksesta, jo toisen kerran!
En ymmärrä miten se oli mahdollista, mutta taitavien lääkäreiden ansioista minulla on nyt vuosi myöhemmin 13-v pirteä paappakoira kotona, joka edelleen käy omaan tahtiin metsälenkeillä, välillä Dobossa ja uskollisesti seuraa minua mihin menenkin.
Aamulla se seuraa kuin rakastunut mies meikkaamistani ja kotiin tullessani tulee edelleen vastaan ilosta haukkuen.
Eläinlääkärit kehuu, miten uskomattoman sitkeä pieni poika minulla on!

Uskon, että edes pieni osa Keijon uskomattomasta selviytymisestä johtuu siitä, että sitä rakastetaan niin paljon ❤️

Kiitämme mitä nöyrimmin Kekin koko henkilökuntaa.
Nämä kuvat on otettu kaikki diagnoosin jälkeen, näitä ei olisi ilman Teitä!