Vastahan oli kesä ja toinen opiskeluvuosi alkamassa ja kohta on taas joulu sekä joululoma. Joululomalla olen navettaharjoittelussa, jota odotan jo innolla, sillä kokemusta maitotilalla työskentelystä minulla ei ennestään ole. Mutta näin vain on toinen vuosi kohta puolessa välissä ja vielä on viimeiset tentit suoritettavana. Jos...

Kylläpä aika menikin sitten nopeasti ja puoli vuotta mennä hurahti opiskellessa Tartossa. Opiskelu oli tiukempaa kuin etukäteen osasin ajatella, mutta olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että kaikki tentit meni läpi ja sain pitää joululomaa. Joululoman aikana kerkesin hyvin rentoutua, jotta jaksaa taas seuraavan lukukauden opiskella! Koko syksyn kantavana aiheena...

Olen Noora, 18-vuotias kevään abiturietti Kuopiosta. Aloitin ensimmäisen vuoden eläinlääketieteen opinnot Tartossa elokuun lopussa. Tarkoitukseni on kertoa täällä blogissa hieman kokemuksiani ja tuntemuksiani liittyen eläinlääkäriksi opiskeluun Tartossa. Onhan tämä melkoinen matka ollut jo tähän saakka. Täytyy kuitenkin sanoa, että tuntuu, että olen juuri oikeassa paikassa.     Toteutan...

Onneksi olkoon Noora, meidän ahkera ja ihana kesätyöntekijämme, pääsi opiskelemaan eläinlääkäriksi Tarttoon Noora aloitti koulunkäynnin koulussa Eesti Maaülikool/Estonian University of Life Sciences 18. syyskuuta 2021 Korkeakoulu – Veterinary medicine...