Jekku jolta jouduttiin jäykistämään jalka

Keväällä 2016 keskiraskas laivakoira Jekku eli silloin kuusivuotias suomenlapinkoirauroksemme hyppäsi liukkaalle laattalattialle loukaten etutassun pahasti.

 

Paikallinen eläinasema hoiti jalkaa levolla ja kipulääkityksellä, Jekku opetteli liikkumaan kolmella jalalla.
Yli kuukauden oirehoidon jälkeen Jekku ohjattiin eteenpäin ortopedille.
Saimme ajan Kuopion Eläinlääkärikeskuksesta, jossa Sinikka Sarpanen tiimeineen totesi heti rannenivelen nivelsiteiden totaalirepeämän.
Vammat oli pahat mutta tilanteen selkeytyminen kuitenkin helpotus.

 

Edessä oli eriväristen tukikipsien kausi ja painonpudotus ennen leikkausta.
Kipsejä avattiin, jalkaa puhdistettiin ja kipsattiin uudelleen kesän mittaan.
Naapuriston vanhukset kyselivät huolissaan tilanteesta, lapset ihmettelivät ritarikoiraa joka juoksi kipsattu etujalka sojossa kuin keskiaikainen peitsi turnajaisissa.
Isäntä hikoili kiskoessaan kumisuojusta kipsin päälle kosteussuojaksi ennen lenkkejä, kunnes hoksasimme hankkia numeroa liian suuren suojuksen ja luottaa kiristyshihnoihin esteenä.
Vähitellen Jekku oppi nojaamaan kipsiin, kävelemään kipsin avulla ja lopulta ottamaan muutaman juoksuaskeleenkin.

 

Elokuussa päästiin leikkaukseen, kipsiin, puolikipsiin ja lopulta syksyllä Taitukeen.
Hoito helpottui valtavasti ja Jekun elämänlaatu ja -ilo koheni silmissä.
Koira sopeutui nopeasti Taitukeen ja ottaa sen mielellään jalkaan.
Nyt puoli vuotta myöhemmin lumi pöllyää koiran leikkiessä ja juostessa, pieni ontuminen ei haittaa.
Jekulla on edessään uusi elämä ja kiireisiä luottamustehtäviä vartioidessaan niin oravia, siilejä, variksia kuin veneitäkin maalla, vedessä ja ilmassa.
Lämmin kiitos Sinikka Sarpaselle tiimeineen KEK:een ammattitaidosta ja kaikesta tuesta – joka merkityksessä!

 

Maaliskuussa 2017 Jekku käyttää jo vasenta jalkaa ongelmitta, sopeutunut taitukeen, ei kosketuskipua, pieni ontuminen mutta leikkii, kävelee, laukkaa, juoksee, hyppää ylös, varoo liukkautta ja alashyppäämistä estämisen ja kieltämisen takia.

Katso video Jekusta seuraavana talvena leikkauksen jälkeen