Pikkuchihulla heinä nielussa

Pikkuchihu tuli jatkotutkimuksiin syksyllä jo pidemmän aikaa jatkuneiden hengitystieoireilujen vuoksi.
Koira on rykinyt, kuorsannut ja ryystänyt juhannuksenalusviikosta lähtien.
Koira oli saanut antibioottikuurin päivystyksestä Juhannuksena, mutta se ei ollut vienyt oireita pois.

KEK:ssa koiran ylähengitystiet tähystettiin rauhoituksessa:
Suuontelo, nenäontelo, nenänielu & henkitorvi aina keuhkojen keuhkoputkien haaraumaan asti.

 

 

 


Lisäksi otettiin röntgenkuvat ylä- ja alahengitysteistä ja tutkittiin verinäytteet.

 

 

Otetuissa verinäytteissä on tulehdusarvo CRP hieman koholla ja hematologinen verenkuva on normaali.

Röntgenkuvissakaan ei oikein selvinnyt syy nyt pari viikkoa jatkuneelle rykimiselle, vaikka kyllähän sieltä pikkuisesta tavallaan sivulöydöksenä joitain pieniä muita vaivoja löytyi otetuista röntgenkuvistakin.

Hengitysteiden tähystyksessä todettiin hieman laskeutunut hankitorven rustorakenne (lieväasteinen trakeakollapsi, ylipitkä pehmeä kitalaki joka jnkv ahtauttaa hengitysteitä.

Mutta sitten; TSÄDÄM!
Jotain häämötti siellä pehmeän kitalaen takana:
Nenänielun alueella oli jumissa 9 cm pitkä heinä, joka poistettiin tähystyksen yhteydessä.

 

Nenänielun alueelta eli kitalaen yläpuolella olevasta tilasta, joka on siis nenäkuorikoista taaksepäin oleva alue.
Heinä oli todennettavissa vain tähystyslaitteistolla nielusta taaksepäin eli nenäkuorikoihin päin tähystettäessä (kts. edellinen tähystyskuva).
Tälle alueelle tarttuu heinä yleensä kissoilla, mutta koirilla tällainen on todella harvinaista.
On oletettavaa, että oireilu ja paikallinen tulehdusreaktio poistuu lähes kokonaan heinän poiston myötä, mutta mikäli oireilu jatkuu tai uusia oireita ilmenee, varataan aamupaastoaika kontrollikäynnille.

Osittainen trakeakollapsi ja ahdas nielu saattaa tosiaan aiheuttaa jnkv kuorsaamista ja hengenahdistusta etenkin kovassa rasituksessa, mutta mikäli onnistutaan laihduttamaan koira normaalipainoiseksi, on oletettavaa että em. oireet helpottavat jatkossa huomattavasti.

Hyvää jatkoa pikkuchihulle ja lämmin kiitos omistajalle luvasta jakaa tämä varsin mielenkiintoinen potilastapaus KEK sivuilla.