Elokuussa 2018 Raksu noin 8 vuotiaana alkoi aivastella ja sieraimet vuotivat ensin kirkasta nestettä. Parin viikon jälkeen erite muuttui vaaleaksi ja paksummaksi. Myös aivastelu lisääntyi ja se oli erittäin voimakasta. Sitten sierainvuoto muuttui toispuoleiseksi. Raksu kävi Savonlinnassa kaksi kertaa näiden oireiden perusteella eläinlääkärissä. Ensin epäiltiin kennelyskää ja aivastelun ja sierainvuodon...

Mitä? Tipikö? No ei kai se osaa? Nuo oli ensimmäiset ajatukset kun Harri Katainen noin vuosi sitten kysyi, voisiko Tipi lähteä hänen mukaansa yhden mainosvideon tekemiseen. No siitä se sitten lähti, Ikean mainosvideosta, Tipin ”ura” vilimitähtenä. Matti Lepistön patsaspuistossa oli iso kissa   Pian tuon jälkeen alkoi Harri puhua hieman isommasta...

    Vastahan oli kesä ja toinen opiskeluvuosi alkamassa ja kohta on taas joulu sekä joululoma. Joululomalla olen navettaharjoittelussa, jota odotan jo innolla, sillä kokemusta maitotilalla työskentelystä minulla ei ennestään ole. Mutta näin vain on toinen vuosi kohta puolessa välissä ja vielä on viimeiset tentit suoritettavana. Jos...

KEK Klinikkakoira LouLou:lle oli jo toukokuussa varattu tähystyssterilaatioleikkaus heinäkuun puoliväliin. Siis leikkauspäivän aamuna LouLou ei saanut ruokaa ja työpaikalleen KEK:n tultuaan LouLou sai  heti aamusta esilääkityksen leikkausta varten. Sitten alkoikin jo nukuttamaan. Hoitajat valmistelivat LouLoun leikkaukseen kanyloimalla koiran ja antamalla muut tarvittavat lääkitykset, sekä ajelemalla karvat mahan alueelta. Lopuksi...

KEK:ssa kävi kerran yksi gorgin omistaja porukka (nimeä en nyt muista), jonka isäntä kertoi itse tuunanneensa koiralleen sopivan kaulurin vanhasta retkipatjasta. Omistaja antoi koiran vaivan parannuttua itsetuunatun kaulurin klinikalle malliksi muillekkin koirille.     Myöhemmin sitten Retu koira tuli vastaanotolle ja päätimme kokeilla samaista kauluria tällekkin gorgille.   Nyt vaivan helpotettua...

Caralle sattui onnettomuus 13.12.2021 hirvenhaukussa. Oli lunta lähes puoli metriä ja risusavotta-alue, jossa Caralla oli ollut noin 3 tuntia useampi hirvi haukussa. Yhtäkkiä kuului Caran surkea huuto ja sitten tuli hiljaisuus. Hirvi oli lyönyt ja polkenut Caraa etujaloillaan. Matkaa autolle oli yli puoli kilometriä. Koiran isäntä pääsi hetken kuluttua tapahtumapaikalle...

Videopuhelumahdollisuuden lisäksi etäeläinlääkäri sivuilta löytyy ajankohtaisia eläintenhoitoa käsitteleviä artikkeleita ja neuvoja. Etäeläinlääkäri FirstVet Lemmikkihelppi Kunnan eläinlääkäripäivystys Artikkeleita eläintenhoidosta Eläinlääkäri vastaa erilaisiin kysymyksiin FirstVet – Eläinlääkärisi verkossa   FirstVetin kautta voit tavata kokeneen eläinlääkärin suoraan mobiililaitteessasi. Eläinlääkäri antaa videopuhelun välityksellä kiireellisyysarvion, kotihoito-ohjeet tai lähetteen tarkempiin tutkimuksiin.     Videokonsultaatio eläinlääkärille   Agrian asiakkaana vakuutusturvaasi kuuluu...

Rotujen ääriominaisuuksien sairas jalostus on loputtava Muuten menetämme varsin pian monta hienoa rotua kokonaan. Hyvin monien rotujen erilaiset ominaisuudet ovat viime vuosikymmenien aikana jalostuneet sairauksiksi, kun rodullisen kauneuskäsityksen mukaisesti siitokseen on käytetty vain ääriominaisuudet omaavia yksilöitä. Tälläsiä sairauteen asti äärimmäisiä ja/tai sairautta aiheuttavia rotuominaisuuksia on esimerkiksi liian lyhyt...

Kylläpä aika menikin sitten nopeasti ja puoli vuotta mennä hurahti opiskellessa Tartossa. Opiskelu oli tiukempaa kuin etukäteen osasin ajatella, mutta olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että kaikki tentit meni läpi ja sain pitää joululomaa. Joululoman aikana kerkesin hyvin rentoutua, jotta jaksaa taas seuraavan lukukauden opiskella! Koko syksyn kantavana aiheena...

  Suomenajokoira Ylppö kävi jänismetsällä lokakuun alussa. Metsästyslenkki meni hienosti ja kilometrejä karttui jäniksen perässä yli 30. Kotiin tultua alkoi kova köhiminen. Arvelimme, että kuivat heinän siemenet kutittavat kuonossa. Koko yö meni köhiessä ja pieniä lima ysköksiä tuli matolle. Köhiminen jatkui ja 11. lokakuuta lattialta löytyi yskän mukana tullut roska. Seuraavana päivänä...