Suomenajokoira Ylppö kävi jänismetsällä lokakuun alussa. Metsästyslenkki meni hienosti ja kilometrejä karttui jäniksen perässä yli 30. Kotiin tultua alkoi kova köhiminen. Arvelimme, että kuivat heinän siemenet kutittavat kuonossa. Koko yö meni köhiessä ja pieniä lima ysköksiä tuli matolle. Köhiminen jatkui ja 11. lokakuuta lattialta löytyi yskän mukana tullut roska. Seuraavana päivänä...

Nykymuotoisina koiraurheilulajit ovat kehittyneet koiran peruskoulutuksesta täysimittaisiksi urheilulajeiksi, jotka haastavat koiran fyysistä suorituskykyä äärimmilleen. Agilityssa koiran liike suuntautuu kiihdyttäessä eteenpäin, jarruttaessa taaksepäin, ponnistaessa ylöspäin ja laskeutuessa alaspäin, kaarteissa ja käännöksissä sekä kepeillä koira joutuu vastustamaan ja työskentelemään vasten keskipakoisvoimaa ja tällöin tuottamaan voimaa sivulta-sivulle. Olipa tavoitteena menestyminen...

Caru (maahismetsän Risto reipas) on rodultaan rottweiler. Sen elämän alku matka ei ole ollut ihan helpoin, jonka vuoksi kirjoitankin tähän aluksi vähän historiaa. Sain pennun 7-viikkoisena kotiini kasvamaan ja heti ensimmäisen viikon jälkeen se meinasi kuolla. Caru oli kovin ahne pentu, minkä vuoksi ruokinnan suhteen piti olla tarkkana. Mutta...

Olen Noora, 18-vuotias kevään abiturietti Kuopiosta. Aloitin ensimmäisen vuoden eläinlääketieteen opinnot Tartossa elokuun lopussa. Tarkoitukseni on kertoa täällä blogissa hieman kokemuksiani ja tuntemuksiani liittyen eläinlääkäriksi opiskeluun Tartossa. Onhan tämä melkoinen matka ollut jo tähän saakka. Täytyy kuitenkin sanoa, että tuntuu, että olen juuri oikeassa paikassa.     Toteutan...

Vuonna 2011 belgianpaimenkoira Tito rikkoi oikean ranteensa totaalisesti ja joutui suureen leikkaukseen.   Koska vakava rannenivelvamma vaurioitti jalkaa pysyvästi, oli tiedettävissä ettei jalka enää kestäisi rajua urheilukäyttöä.   Kontrollikäynnillä leikannut eläinlääkäri kehui Titoa silloin sosiaaliseksi ja ehdotti Kaverikoiratoimintaa. Siitä tulikin jalan parannuttua Titon juttu läpi elämän.   Nyt vuosien päästä Titon omistaja...

Kissa oli syönyt heinää ulkona ja sen jälkeen oksentanut heiniä. Näinhän kissat tuppaavat usein tekemään ja se on ihan ok. Mutta tällä kertaa kisumisu oli alkanut kovasti kakomaan oksentelun jälkeen ja siksi tuli seuraavana aamuna klinikalle. Kissan hengitysteiden auskultaatiossa löytyikin nielun/kurkunpään alueelta viheltävä ääni, kuin pillillä olisi puhaltanut. Tähystyksessä...

Natu oli alkanut aivastelemaan kovasti lenkillä ollessaan noin 3 viikkoa sitten. KEK:ssa tehtiin hengitysteiden tähystystutkimus, jossa todettiin syvällä nenäkuorikoissa vierasesineenä toimiva kuiva karhea heinä. Heinä saatiin poistettua sierainkuorikkojen alueelta vierasesinepihtien avulla. Katso video vierasesineen poistosta hengitysteistä. Ja matka jatkuu - pärskimättä taas.  ...

  Maanantai 3.10.2020. Oli kulunut kuukausi, kun Oiva suoritti IGP3-tuloksen hyvillä pisteillä. Seuraavalla kaudella siitä oli tavoitteena tehdä käyttövalio. Menin yövuoron jälkeen kotiin, ja olin lähdössä viemään koiria aamulenkeille. Menin hakemaan Oivaa tarhasta, jonka jälkeen oli tarkoitus hakea Hapsu-husky, joka Oivan kanssa ulkoilee. Oiva haukkui ja hyppi tarhassa sitä lähestyessäni. Yht´äkkiä Oiva...

Pyry alkoi siristää silmäänsä pari vuotta sitten. Aluksi eläinlääkäri ei huomannut haavaumaa. Silmä tulehtui. Viikon päästä eläinlääkäri näki haavauman ja lähetti meidät Kuopioon KEK:n jatkohoitoon. Siellä pääsimme Sinikan hyvään hoitoon. Silmästä hiottiin haavaumien, joita olikin kolme, reunoista irtonaista sarveiskalvokudosta pois. Saimme myös antibioottitipat silmään laitettavaksi. Silmä ei kuitenkaan alkanut paranemaan toivotusti,vaikka hionta...

Kaikki alkoi kesän lopulla 2020. Meidän silloin 7-vuotias Chloie alkoi saamaan pieniä hengenvetokohtauksia kesän lopulla, erityisesti kun hän innostui esimerkiksi leikkiessä tai ulkona riehuessa. Kohtauksen tullessa, hän veti muutamia kertoja henkeä, mutta meno ja leikit jatkuivat sen jälkeen. Tilannetta seurailtiin ja todettiin, että hengenvetokohtaukset lisääntyivät ajan kanssa. Kävimme ensimmäisiä...